Microsoft pyrkii tehostamaan Windows-laitteiden ekosysteemiä tuomalla Android-puhelimesi tietokoneellesi. Yhtiö julkaisi lokakuun alussa sovelluksen, jolla puhelimen sisällön voi peilata suoraan tietokoneen näytölle.

Your Phone -sovelluksella puhelimen sisällön voi peilata suoraan tietokoneen näytölle.

Testivaiheessa oleva sovellus Your Phone on osa Windows kympin lokakuun 2018 päivitystä. Sovellus peilaa Android-älypuhelimen sisällön Windows 10 -tietokoneella hyödynnettävään muotoon. Esimerkiksi valokuvia voi raahata suoraan puhelimelta vaikkapa kuvankäsittelyohjelmaan tietokoneella, ja puhelimen sovelluksia käyttää tietokoneen kautta.

Microsoftin mukaan sovellukseen on vielä kehitteillä uusia ominaisuuksia ja toimintoja. Toistaiseksi Your Phonen testiversio on vielä melko rajallinen, eikä saavuta samaa kuin iPhonen ja macOS:n yhteistoiminnallisuus. Nyt lokakuussa julkaistussa versiossa on mahdollista tarkastella puhelimen kuvia ja tekstiviestejä. Perusteellisempia toimintoja on luvassa myöhemmin.

 

Your Phone mahdollistaa muun muassa tekstiviestien selailun ja lähettämisen tietokoneella.

 

Microsoft hautasi huonosti menestyneen Windows Phonen lähes vuosi sitten. Nyt yhtiö kuroo kiinni kuilua Windowsin ja mobiilikäyttöjärjestelmien välillä ja edistää Androidin asemaa Windowsin luontevana sisarena mobiililaitteilla.

Microsoft kuroo kiinni kuilua Windowsin ja mobiilikäyttöjärjestelmien välillä.

Microsoft julkaisee tällä hetkellä parhaita uusia mobiilituotteitaan Android-ympäristöön ja pyrkii tarjoamaan kuluttajille entistä tehokkaamman ja monipuolisemman toiminnallisuuden Android- ja Windows-laitteiden välillä. Sellaista ei aiemmin ole ollut saatavilla, ellei hanki kaikkia laitteitaan esimerkiksi Apple-tuoteperheestä. Microsoftin tavoitteena on parantaa myös iOS -laitteiden yhteensopivuutta Windowsin kanssa.

 

Tutustu Your Phone -sovellukseen allaolevalla videolla:

 

Lähteet
The Verge
Tekniikan Maailma