Ketterä toimintamalli sai alkunsa Ruotsissa ja levisi viime syksynä myös Suomeen: Cybercomin Innovation Zone löytyy nyt myös yhdestä maamme teknologiamekoista, eli Tampereelta.

– Meillä on alueelle slogan, joka kuuluu “Anna meidän epäonnistua puolestasi”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kokeilemme, innovoimme ja testaamme uusia mahdollisuuksia asiakkaamme puolesta, kertoo Eeva Ylimäki, joka työskentelee Cybercomilla Suomen Innovation Zone leaderinä opintojensa ohessa.

“Alueella testataan uusilla teknologioilla ideoita, haetaan mageita liiketoiminnallisia ratkaisuja ja pyritään buustaamaan innovointikulttuuria”

Hyvät yhteistyötaidot sekä asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen ovat eduksi innovointialueen toiminnan johtamisessa.

– Innovation Zone on koko Cybercomin ja kumppaneidemme yhteinen juttu. Alueella testataan uusilla teknologioilla ideoita, haetaan mageita liiketoiminnallisia ratkaisuja ja pyritään buustaamaan innovointikulttuuria talon sisällä, Ylimäki kuvaa.

 

Innovation Zone sijaitsee Cybercomin Tampereen toimiston yhteydessä. Kuvassa Innovation Zone Leader Eeva Ylimäki.

 

Innovation Zonen tarkoituksena on tarjota showroom-tyyppinen alue, jonne on mukava kokoontua työntekijöiden ja asiakkaiden kesken luomaan uusia innovaatioita. Innovation Zone sijaitsee Cybercomin Tampereen toimistolla ja on siten näkyvä ja konkreettinen osa työyhteisöä.

– Tietenkään kehitysideat tai työnteko eivät ole sidottuja toimipisteisiin, mutta konkreettinen alue näkyy meillä osana jokapäiväistä toimistoelämää, Ylimäki kertoo.   

Käytännössä tavoitteena on toteuttaa prototyyppejä, joilla haetaan tuntumaa siitä, onko testattava teknologia kehittynyt tarpeeksi, että sitä voisi soveltaa asiakkaan liiketoimintaan.

Vaikka innovointi on parhaimmillaan hauskinta mahdollista työtä, on toimintamalli noussut myös osaksi Cybercomin liiketoimintaa.

– Asiakkaat ovat ottaneet Innovation Zonen innolla vastaan, sanoo Eeva Ylimäki ja kertoo odottavansa alueelle vilkasta kysyntää koko vuodeksi.

 

Eeva Ylimäki ja ohjelmistokehittäjä Tomi Asp.

 

 

Koneoppiva kamera ja sisustusta lisätyn todellisuuden tuella

Minkälaisia toteutuksia Innovation Zonelta on saanut alkunsa?

– Tällä hetkellä ehkä mielenkiintoisin uusista käytössä olevista teknologioista on AWS DeepLens -älykamera, jonka tarjoamia mahdollisuuksia haluaisimme päästä kehittämään yhdessä asiakkaidemme kanssa, kertoo Cybercomin ohjelmistokehittäjä Tomi Asp.

DeepLens on Amazonin kehittämä koneoppimiseen perustuva älykamera, jota opetetaan AWS-pilvessä, mutta joka prosessoi oppimansa itse laitteessa. Näin viiveet pienenevät, kun kaikkea dataa ei tarvitse lähettää erikseen pilveen. Tämä on merkityksellistä varsinkin raskaan videokuvan kannalta: kun käytössä voi olla tuhansia kameroita, kaikkea tietoa ei kannata kierrättää pilvipalvelun kautta.

“Kun käytössä voi olla tuhansia kameroita, kaikkea tietoa ei kannata kierrättää pilvipalvelun kautta.

– Oman DeepLensimme saimme ensimmäisten joukossa viime marraskuussa Las Vegasissa järjestetystä AWS re:Invent -tapahtumasta. Tällä hetkellä DeepLensimme pystyy tunnistamaan esineitä ja aktiviteetteja kameran edessä sekä ymmärtämään ihmiskasvoja, kertoo Asp.  

 

AWS DeepLens

 

Asp on ehtinyt tähän mennessä olemaan mukana kahdessa Innovation Zone -asiakasprojektissa.

– Esimerkkiprojektissa meillä oli alussa vain asiakkaan ongelma, joka otettiin käsittelyyn ja jota lähdettiin ratkaisemaan prototyyppien avulla. Nyt olemme jo etsimässä laitevalmistajaa tuotantoa varten, Asp kertoo.

Ruotsin Innovation Zonelta on saanut alkunsa muun muassa lisätyn todellisuuden applikaatio, jolla huonekaluketjun asiakas pystyy katsomaan kännykällä erilaisten sohvien ja pöytien istuvuutta sisustukseen.

”Projektit ovat kaikista hienoimpia silloin kun ei olla ihan varmoja siitä, onnistuvatko ne.”

– Projektit ovat kaikista hienoimpia silloin kun ei olla ihan varmoja siitä, onnistuvatko ne. Lähtötilanne voi tuntua lähes mahdottomalta toteuttaa, Eeva Ylimäki kuvailee.   

Prototyypin kehitys lähtee yleensä liikkeelle asiakkaan tarpeesta, mutta Ylimäen mukaan ammattimaiset digitaalisen innovaation kehittäjät tunnistavat usein projektien myötä myös uusia tarpeita ja mahdollisuuksia.

– Mitä hullumpi idea, sitä parempi! Lopputulosta ei voi tietää ennen kuin on kokeiltu, Ylimäki heittää loppuun haastaen yrityksiä mukaan innovoimaan.

 

Lisätietoa Innovation Zonessa kokeilemisesta  

 

Cybercomin ite wiki -profiili
Cybercomin kotisivut

 

Onko yrityksellänne mielenkiintoinen juttu kerrottavaksi, ohjelmisto esiteltäväksi tai osaava digitalisaation asiantuntija haastateltavaksi? Ole yhteydessä ite wikin toimitukseen johannes.puro@itewiki.fi tai elina.koskipahta@itewiki.fi, niin tehdään artikkeli!