Mikä on Bluetooth-Beacon ja miten sitä voi hyödyntää sovelluskehityksessä?

10.11.2017 - Johannes Puro - Sovelluskehitys

Bluetooth-“majakat” mahdollistavat uusien innovaatioiden kehittämisen

Mikä on Bluetooth-Beacon ja miten sitä voi hyödyntää sovelluskehityksessä?

Beacon-teknologia on ollut jo pidempään käytössä, tai uusinta uutta riippuen siitä, keneltä kysytään.

– Kun aloimme työskentelemään beaconeiden kanssa, jotkut kehittäjistämme sanoivat, että teknologia on jo muutaman vuoden vanhaa ja jo yleisessä käytössä maailmalla. Järjestimme keväällä beacon-teknologiaan liittyvän tapahtuman, jossa meille selvisi, että suurin osa kävijöistä kuuli beaconeista ensimmäistä kertaa, kertoo Martiska Reinikka ohjelmistokehitystalo Solinorista.  

Miten rakentaa beaconeiden avulla uusia sovelluksia ja uutta bisnestä? Solinor on pyrkinyt toimimaan beacon-majakoiden evankelistana Suomessa, koska bluetoothiin perustuva teknologia sisältää merkittäviä etuja suhteessa olemassa oleviin paikannusratkaisuihin.

– Tällä hetkellä vain muutama yritys hyödyntää beaconeita, mutta niiden käyttö on rantautumassa Suomeen. Nyt on hyvä aika kasvattaa tietoisuutta aiheesta, Reinikka kertoo.

Mikä on Bluetooth-beacon?

– Bluetooth-beacon on nimensä mukaisesti majakka. Se on yksinkertainen, muutaman senttimetrin mittainen laite, joka lähettää Bluetooth teknologian avulla signaalia vastaanottajan laitteeseen, jolloin vastaanottajan kännykkä tietää, että beacon on täällä.

 

 

– Riippuen konfiguroinnista se lähettää viestejä koko ajan. Valo ikäänkuin kiertää majakan tavoin, eli välillä signaali näkyy laitteille, välillä ei. Applikaatio ottaa beaconin lähettämän tiedon sisäänsä ja se joko käsitellään heti itse laitteessa, tai lähetetään eteenpäin taustajärjestelmään joka käsiteltäväksi, Reinikka kuvailee.

Tarvitaan siis majakka ja toiseen päähän “veneitä” ja “laivoja” ottamaan signaali vastaan.

– Tiedon voi vastaanottaa esimerkiksi puhelin, tabletti, tietokone, tai mikä tahansa laite, joka pystyy ottamaan vastaan bluethooth-signaalia ja lähettämään tiedon back-endiin internet-yhteyden välityksellä.  Beaconia hyödyntävä sovellus herää automaattisesti havaitessaan oikean signaalin.   

– Beacon lähettää hyvin yksinkertaista informaatiota, jonka avulla käytännössä vain tunnistetaan mikä majakka on kyseessä. Tiedon analysointi ja looginen työ tehdään ohjelmiston puolella. Beacon toimii sisätiloissa pariston voimalla useamman vuoden ja voi lähettää signaalia jopa 400 metrin etäisyydelle. Näin teknologia avaa ison määrän uusia sovellusmahdollisuuksia suhteessa gps-pohjaisiin järjestelmiin, Reinikka kertoo.

Beacon-teknologian etuna on se, että puhelimesi tietää, miten lähellä majakkaa sijaitset. Jos palvelu hyödyntää useita beaconeita, voidaan palvelun käyttäjän sijainti määrittää myös sisätiloissa. Näin beacon mahdollistaa sisätilapaikannuksen myös kaikissa tiloissa, joissa GPS ei toimi.

Mitä sovellusmahdollisuuksia beacon sitten avaa?

– Beaconeiden avulla aletaan saamaan dataa siitä, missä käyttäjät liikkuvat. Beaconia voi hyödyntää esimerkiksi asiakkaan tai työntekijän tunnistamisessa, kun hän kävelee ovesta sisään tai ulos, Reinikka sanoo.

Suomen suurimpiin lukeutuva pysäköintipalveluita tarjoava yritys Q-park on kehittämässä Beacon-applikaatiota yhteistyössä Solinorin kanssa. Applikaation nimi on Taskuparkki, ja se on tällä hetkellä testivaiheessa.

– Kun menet parkkihalliin, joudut ottamaan tyypillisesti lipukkeen, palatessasi maksamaan automaatilla ja syöttämään lipukkeen lähtiessä. Q-parkin tapauksessa palvelu on muotoiltu niin, että painat Taskuparkki-sovelluksessa osta-nappia, kun ajat sisään. Kun beacon havaitsee, että olet ajanut ulos, se laskuttaa vierailusta toteutuneen mukaan, Reinikka kuvailee.

Beacon auttaa siis mutkattoman asiakaskokemuksen luonnissa.

Toinen käytännön esimerkki liittyy työn organisointiin.

– Melkein missä tahansa työssä, jossa yksittäiset henkilöt liikkuvat, heidän täytyy olla sovitussa paikassa tiettyyn aikaan. Esimerkiksi vartijoiden pitää tehdä kierroksensa ostoskeskuksessa. Kun infra varustetaan Beaconeilla, tiedetään kuka vartija on käynyt missä ja mihin aikaan.

 

 

– Näin voidaan nähdä esimerkiksi, että joillain alueilla vartijat eivät tykkää käydä kuin hetken aikaa. Voidaan tehdä laadunvarmistus hyvin pienellä investoinnilla: vartijalla pitää olla älypuhelin ja meillä rakennuksessa viiden euron beaconeita asennettuna. Jos kohteessa tapahtuu vaikkapa ryöstö, muille yksiköille voidaan välittää rikoksen havainneen vartijan tarkka sijainti.  

Kaupanala ja erilaiset palveluntarjoajat ovat syystä kiinnostuneita beaconeista. Sovellusten push-ilmoitukset ovat toimiva tapa viestiä suoraan asiakkaalle aikana, jolloin lukuisiin medioihin pirstaloituvat viestit eivät tavoita ihmisiä.

– Kun saavut kauppaan, saat suoraan ilmoituksen alennustuotteista kännykän näytölle push-viestillä. Tai lentokentälle tullessasi sinua informoidaan koneen myöhästymisestä ja saatavilla olevista palveluista.

 

Solinor on digitaalisten palveluiden rakentamiseen erikoistunut ohjelmistoyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen verkossa ja mobiilissa toimivien palveluiden toteuttamista ideasta valmiiksi liiketoiminnaksi. Solinor työllistää noin 60 ohjelmistokehityksen ja digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa.  


Solinorin ite wiki -profiili

Solinorin kotisivut

 

Onko yrityksellänne mielenkiintoinen ohjelmistotuote esiteltäväksi tai osaava digitalisaatio-asiantuntija haastateltavaksi? Ole yhteydessä ite wikin toimitukseen johannes.puro@itewiki.fi tai elina.koskipahta@itewiki.fi, niin tehdään artikkeli!

 

Haastattelussa

Martiska Reinikka

Kirjoittaja

Johannes Puro

Liiketoimintajohtaja, ite wiki oy
ite wikin co-founder ja liiketoimintajohtaja. Kehitän ite wikin markkinapaikkaa ja rakennan verkostoja liiketoiminnan digitalisointikentässä.

Aiempia julkaisuja kirjoittajalta

« Palaa blogin etusivulle

Muita julkaisuja

Johannes Puro - Digitaalinen markkinointi
Näin toimii internetkasinoiden markkinointi – Affiliate-markkinoinnin gurut toteuttavat hakukoneoptimointia Maltalta käsin
Johannes Puro - Sovelluskehitys
Mikä on Bluetooth-Beacon ja miten sitä voi hyödyntää sovelluskehityksessä?
Elina Koskipahta - Talous
Gofore listautuu Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle
Johannes Puro - Analytiikka
Ite wikin Google Analytics ja blogitilastot julki – Jo miljoona katselua b2b it-tarjonnoille
Johannes Puro - SaaS
Tutkimus SaaS-ohjelmistojen markkinoinnista – Pilven selvitys auttaa palveluliiketoiminnan muotoilussa
Johannes Puro - Web-kehitys
Verkkosivuston kehityshankkeen tulee perustua tuloksellisuuden mittaamiseen
Elina Koskipahta - Internet of Things
Massasta erottuva IoT-kehityshanke nojaa analytiikkaan ja ketteryyteen
Johannes Puro - Liiketoiminnan digitalisointi
Kuuluuko digitaalisen palvelun kehitysprojekti markkinoinnille, myynnille vai IT:lle?
Elina Koskipahta - Ravintoloiden digitalisaatio
Mediaparoni Ilkka Lavas rakentaa Eat And The Citystä globaalia ravintoloiden markkinapaikkaa
Lataa lisää