Uber toimintakieltoon Italiassa – kyydit laittomia myös Suomessa

12.4.2017 - Elina Koskipahta - Taksitoiminta

Yhtiö kritisoi lainsäädäntöä vanhentuneeksi.

Uber toimintakieltoon Italiassa – kyydit laittomia myös Suomessa

Italian oikeusistuin on määrännyt Uberin lopettamaan toimintansa koko maassa, sillä sen katsotaan vääristävän kilpailua. Uberia kritisoitiin päätöksessä erityisesti siitä, ettei yhtiö kunnioita liikennelainsäädäntöä, sillä sen taksat eivät perustu viranomaispäätöksiin.

Haasteen takana ovat Italian suurimmat perinteiset taksiyhtiöt, joiden liiketoimintaa Uberin kuljetuspalveluiden katsottiin haittaavan. Muilla toimijoilla ei ole mahdollisuutta hintakilpailuun Uberin kanssa sääntelyn vuoksi.

Yhtiölle on annettu 10 päivää aikaa lopettaa mainostaminen ja ajaa alas palvelunsa, mukaan lukien kyytien tilaamiseen tarkoitetut mobiilisovellukset. Mikäli Uber ei noudata oikeuden päätöstä, heitä uhkaa annetun siirtymäajan jälkeen 10 000 euron sakko jokaista toimintapäivää kohden.

 


Uberin Italian yksikkö on ilmoittanut olevansa järkyttynyt päätöksestä ja aikovansa valittaa. Yhtiön antaman lausunnon mukaan Italian liikennelait ovat vanhentuneita eivätkä aja kansalaisten etua.

Uberin toiminta on ollut vastatuulessa myös Suomessa, sillä kansallinen lainsäädäntö edellyttää taksiliikenteen harjoittajilta taksilupaa. Poliisi onkin sakottanut Uber-kuskeja muun muassa puhallutuskampanjoiden yhteydessä. Keväällä 2016 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Uber-kuskina toimineen nuoren miehen sakkoihin laittoman taksiliikenteen harjoittamisesta. Kyseessä oli ensimmäinen Uber-kuljettamisesta Suomessa annettu tuomio.

 

Jätä kommentti - kommentteja(0)

Jätä kommentti

Emme julkaise sähköpostiosoitteita. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *


Enter the text from the image below
 


Kirjoittaja

Elina Koskipahta

Marketing & Communications manager, ite wiki oy

Aiempia julkaisuja kirjoittajalta

« Palaa blogin etusivulle

Muita julkaisuja

Johannes Puro - Digitaalinen markkinointi
Näin toimii internetkasinoiden markkinointi – Affiliate-markkinoinnin gurut toteuttavat hakukoneoptimointia Maltalta käsin
Johannes Puro - Sovelluskehitys
Mikä on Bluetooth-Beacon ja miten sitä voi hyödyntää sovelluskehityksessä?
Elina Koskipahta - Talous
Gofore listautuu Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle
Johannes Puro - Analytiikka
Ite wikin Google Analytics ja blogitilastot julki – Jo miljoona katselua b2b it-tarjonnoille
Johannes Puro - SaaS
Tutkimus SaaS-ohjelmistojen markkinoinnista – Pilven selvitys auttaa palveluliiketoiminnan muotoilussa
Johannes Puro - Web-kehitys
Verkkosivuston kehityshankkeen tulee perustua tuloksellisuuden mittaamiseen
Elina Koskipahta - Internet of Things
Massasta erottuva IoT-kehityshanke nojaa analytiikkaan ja ketteryyteen
Johannes Puro - Liiketoiminnan digitalisointi
Kuuluuko digitaalisen palvelun kehitysprojekti markkinoinnille, myynnille vai IT:lle?
Elina Koskipahta - Ravintoloiden digitalisaatio
Mediaparoni Ilkka Lavas rakentaa Eat And The Citystä globaalia ravintoloiden markkinapaikkaa
Lataa lisää