Asioiden internet (Internet Of Things, IoT) on kasvu-uralla. Ratkaisut internet-verkkoon kytkettyjen erilaisten laitteiden tuottaman tiedon keräämiseen ja niiden ohjaamiseen tulevat yleistymään räjähdysmäisesti. Suurinta kasvun odotetaan olevan teollisuudessa ja esimerkkinä teknologiateollisuus on nostanut teollisen internetin Suomen talouden tulevaisuuden yhdeksi veturiksi. Mitä ajattelee lähitulevaisuuden kehityksestä Herman IT Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Rusanen?

– IoT-sovellukset yleistyvät jo ensi vuonna merkittävästi. Näemme ratkaisuja, joiden avulla laitteiden huolto muuttuu yhä suuremmalta osin ennakoiviksi toimenpiteiksi. Koneita ohjataan ja niiden asetuksia muutetaan etäältä, ja useista verkkoon kytketyistä laitteista saatavaa tietoa hyödynnetään kokonaan uudentyyppisten palveluiden perustana.

Herman IT Oy on vuonna 2000 perustettu konesalipalveluiden edelläkävijä. Miksi konesalipalveluilla on niin suuri merkitys IoT:n hyödyntämisessä?

– IoT-ratkaisujen toteutus edellyttää itse tietoa keräävien mittalaitteiden lisäksi luotettavasti toimivaa ja turvallista tiedonsiirto-, tallennus- ja käsittelyinfrastruktuuria.

Infrastruktuurin merkitystä Rusanen havainnollistaa seuraavasti:

– Loppuasiakkaiden käytössä globaalisti hajallaan olevien koneiden ja laitteiden synnyttämä tieto on kerättävä ja siirrettävä tietoverkkoja pitkin tietojenkäsittely- ja tiedonmurskausympäristöihin. Näin syntynyt jalostunut tieto palautetaan takaisin loppukäyttäjän hyödynnettäväksi ajasta, paikasta ja päätelaitteesta riippumattomilla ratkaisuilla.

Miten tämä kaikki onnistuu? Rusasella on tarjolla vastaus: tarvitaan sekä globaalin että paikallisen IT-palvelualustan yhdistäviä hybridiratkaisuja.

– Hybridiratkaisulla tarkoitetaan, että koneiden ja laitteiden tuottama tietomassa keskitetään ideaalitilanteessa turvalliseen kotimaiseen konesaliin, jossa syntyvää big data -tietopääomaa voidaan jatkojalostaa analytiikan keinoin. Suuresta tietomassasta analysoitua tietoa jaetaan joko oman tuotteen lisäpalveluna tai erikseen myytävinä lisäarvopalveluina tyypillisesti erilaisten www-käyttöliittymien ja -palveluiden kautta. Tiedon jakamiseen voidaan hyödyntää samaa globaalia palvelualustaa, jonka avulla raakadata kerättiin koneista ja laitteista.

Hybridiratkaisuilla on saavutettavissa myös muita etuja:

– Etäasetukset ja -ohjaus onnistuvat saman tietoverkon ja pilvipalvelun kautta kustannustehokkaasti. Yhden hybridipalvelualustan käyttö helpottaa myös tietoturvan ylläpitämistä.”

Asioiden, laitteiden, koneiden, eli kaiken internet tulee nyt vauhdilla. Tässä junassa kannattaa olla mukana. Oltipa sitten jo kyydissä tai siihen vasta hyppäämässä, kannattaa nämä Rusasen 4 matkavinkkiä painaa mieleen:

  1. Toteuta teollisen(kin) internetin loppuasiakaspalvelut lähellä asiakasta.
    – saat parhaan asiakaskokemuksen ja kustannustehokkuuden samalla kertaa
  2. Kerää laitteiden ja/tai koneiden tuottama tieto yhteen paikkaan.
    – ilman aitoa keskittämistä, ei ole big dataa, jota hyödyntää
    – yhdessä paikassa tiedon turvallinen hallinta ja käsittely on helpompaa
  3. Hyödynnä systemaattisesti syntyvää tietomassaa.
    – ei vain alkuinnostuksessa, vaan pitkäjänteisesti ja asiakkaan etua ajatellen
  4. Rakenna analysoidun tiedon pohjalta tuotteellesi erottavaa kilpailuetua.
    – tarjoile joko kisan voiton takaavana palveluna tai rakenna kokonaan uutta liiketoimintaa

Ratkaisun valinnassa Rusanen peräänkuuluttaa tarpeenmukaisuutta:

En suosittele rakentamaan pilvilinnoja, vaan arkisen hyviä ratkaisuja. Herman IT:n ratkaisu on yhdistää globaali julkinen pilvipalvelu IBM SoftLayer ja oma kotimainen huipputurvallinen ja luotettava konesalimme. SoftLayerin kymmenistä konesaleista voidaan valita asiakasta lähimpänä olevat palvelualustat. Näin saadaan paras asiakaskokemus ja kustannustehokkuus.

Herman_IT_konesali_IoT

Teksti: Eeva Melama

Herman IT:n kotisivut

Herman IT:n ite wiki -kotisivut

 

Lue myös muut julkaisun artikkelit:

  1. Digitalisaatio, IoT ja Teollinen Internet haastavat yritykset uudistumaan
    Eeva-ja-Johannes
  2. Liiketoiminnan digitalisoitumisen haasteita hallitaan sopimuksilla. Haastattelussa Bird&Birdin Jesper Nevalainen
    Bird&Bird
  3. IoT: Prototypoinnilla nopeammin tuloksiin. Affecton Pekka Savolainen avaa prototyyppauksen potentiaalia
    affecto
  4. Käyttäjäliittymästä kilpailuetua. Vuodesta 1998 verkkopalveluja kehittäneellä Poutapilvellä tunnetaan käyttöliittymän merkitys
    Poutapilvi
  5. Verkkopalvelut viiden vuoden kuluttua? Ennakoi ja menesty
    verkkopalvelut5
  6. Matkalippu IoT:n maailmaan – Wapice Oy
    Wapice
  7. Kilosoft: Teollisen Internetin ratkaisut alusta- ja toimittajariippumattomasti.
    Kilosoft
  8. Tuottavuushyppy toimivalla resursoinnilla. Esittelyssä Silverbucket
    Silverbucket
  9. Finn-id digitalisoi työnohjauksen ja logistiikan 30-vuoden kokemuksella
    Finn-Id
  10. Kriittisen infran asiantuntija Nodeon tarjoaa teollisen Internetin ratkaisut piiristä pilveen
    Nodeon
  11. Teollisen Internetin tuotekehityshanke. Haastattelussa Espotelin Tomi Kyllönen
    Espotel
  12. Ketterästi kentällä – Eatech tukee yrityksiä huoltotyön murroksessa
    Eatech
  13. Teollisen Internetin ratkaisut tehokkaiksi hybridikonesalien avulla. Haastattelussa Herman IT:n toimitusjohtaja Kimmo Rusanen
    HermanIT
  14. IoT ja Teollinen internet osaajayritykset Suomessa-kartoitus
    teollinen_internet_logo
  15. Teollisen internetin mestari. Cybercom niittää mainetta teollisen internetin Hackhaton-kilpailuissa
    Cybercom
  16. Ite wiki tarjoaa lähtöpisteen toiminnan digitalisoimiselle
    itewiki