logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Kilosoft: Teollisen Internetin ratkaisut alusta- ja toimittajariippumattomasti

13.10.2015 - ite wiki

Kilosoftilaiset rakentavat asiakaskohtaisia ohjelmistoja, toteuttavat vaativia integrointeja sekä työskentelevät ohjelmistojen laadunvarmistuksen, tietoturvan ja IT-projektijohdon tehtävissä.

Merkittävä osa asiakashankkeista liittyy koneiden, laitteiden ja liikkuvan kaluston etähallintaan. Nämä Teollisen Internetin (IoT) -ratkaisut auttavat yrityksiä ymmärtämään paremmin loppuasiakkaiden tarpeita, optimoimaan tuotantokustannuksia sekä luomaan uusia tuotteita ja palveluliiketoimintaa.

Konkreettisia säästöjä syntyy esimerkiksi ennakoivan huollon alueella tai vähentyneenä sähkön, polttoaineen, veden tai muun raaka-aineen kulutuksena.

– Päämäärämme on aina tuottaa arkkitehtuuriltaan ja teknisiltä ratkaisuiltaan tulevaisuudenkestäviä, tietoturvallisia ratkaisuja, jotka eivät muodosta toimittajalukkoa, kertoo myyntipäällikkö Kimmo Alamartimo.

– Luomme arvoa yhdessä asiakkaidemme kanssa, ketterästi ja tuottaen nopeasti konkreettisia tuloksia.

Laadunvarmistukseen panostaminen kannattaa

Kilosoft on erikoistunut kriittisiin järjestelmiin, joihin kohdistuu korkeat vaatimukset käytettävyyden, suorituskyvyn ja tietoturvan osalta.

Asiakasvaatimusten muovaamana toimintaan on syntynyt vuosien varrella vahva testauksen painotus. Muista kokoluokkansa ohjelmistotaloista Kilosoft erottuu nimenomaan huippuluokan testausosaamisella sekä sertifioitujen testausasiantuntijoiden määrällä.

– Projekteissamme on aina mukana testauksen erityisasiantuntija varmistamassa ohjelmiston kokonaislaadun, sanoo liiketoimintajohtaja Sami Talpiainen.

Testaukseen panostaminen tuotekehityshankkeen alkuvaiheessa nostaa kustannuksia hieman, mutta tuo investoinnin moninkertaisena takaisin koko ohjelmiston elinkaaren aikana. Virheiden määrä vähenee eikä ohjelmiston kehitysvaiheessa synny jatkokehitystä hidastavaa teknistä velkaa.

– Hyödynnämme runsaasti testiautomaatiota sekä DevOps-käytäntöjä, joiden avulla muutosten jatkuva tuotantoon vienti tapahtuu nopeasti ja järjestelmän huoltokatkot minimoidaan, Talpiainen jatkaa.

Ainutlaatuinen tarjonta osana Cinia-konsernia

Teollisen Internetin sovellutuksissa tarvitaan ohjelmisto-, käyttöliittymä- ja analytiikkaosaamisen lisäksi tiedonsiirto- ja pilvipalveluita sekä laitetason osaamista tiedonkeruun ja ohjauksen toteuttamisessa.

Kilosoftin emoyhtiö Cinia täydentää tarjontaa näiltä osin. Yhdessä yritykset voivat toteuttaa vaativia, hajautettuja ja tietoturvallisia Teollisen Internetin ratkaisuja myös sellaisiin ympäristöihin, joissa tiedonsiirto on haasteellista tai jossa tarvitaan sulautettujen ohjelmistojen osaamista.

Kokonaisjärjestelmien toimituksiin voi sisältyä ohjelmistojen lisäksi laitteistoja, asennuksia, tietoliikennepalveluita sekä aktiivisia valvonta- ja ylläpitopalveluita asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin sovitetusti.

Kilosoft-software-industrial-iot

Teksti: Kimmo Alamartimo

Kilosftin kotisivu

Kilosoftin ite wiki -profiili

 

Lue myös muut julkaisun artikkelit:

  1. Digitalisaatio, IoT ja Teollinen Internet haastavat yritykset uudistumaan
    Eeva-ja-Johannes
  2. Liiketoiminnan digitalisoitumisen haasteita hallitaan sopimuksilla. Haastattelussa Bird&Birdin Jesper Nevalainen
    Bird&Bird
  3. IoT: Prototypoinnilla nopeammin tuloksiin. Affecton Pekka Savolainen avaa prototyyppauksen potentiaalia
    affecto
  4. Käyttäjäliittymästä kilpailuetua. Vuodesta 1998 verkkopalveluja kehittäneellä Poutapilvellä tunnetaan käyttöliittymän merkitys
    Poutapilvi
  5. Verkkopalvelut viiden vuoden kuluttua? Ennakoi ja menesty
    verkkopalvelut5
  6. Matkalippu IoT:n maailmaan – Wapice Oy
    Wapice
  7. Kilosoft: Teollisen Internetin ratkaisut alusta- ja toimittajariippumattomasti.
    Kilosoft
  8. Tuottavuushyppy toimivalla resursoinnilla. Esittelyssä Silverbucket
    Silverbucket
  9. Finn-id digitalisoi työnohjauksen ja logistiikan 30-vuoden kokemuksella
    Finn-Id
  10. Kriittisen infran asiantuntija Nodeon tarjoaa teollisen Internetin ratkaisut piiristä pilveen
    Nodeon
  11. Teollisen Internetin tuotekehityshanke. Haastattelussa Espotelin Tomi Kyllönen
    Espotel
  12. Ketterästi kentällä – Eatech tukee yrityksiä huoltotyön murroksessa
    Eatech
  13. Teollisen Internetin ratkaisut tehokkaiksi hybridikonesalien avulla. Haastattelussa Herman IT:n toimitusjohtaja Kimmo Rusanen
    HermanIT
  14. IoT ja Teollinen internet osaajayritykset Suomessa-kartoitus
    teollinen_internet_logo
  15. Teollisen internetin mestari. Cybercom niittää mainetta teollisen internetin Hackhaton-kilpailuissa
    Cybercom
  16. Ite wiki tarjoaa lähtöpisteen toiminnan digitalisoimiselle
    itewiki

Jätä kommentti - kommentteja(0)

Jätä kommentti

Emme julkaise sähköpostiosoitteita. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *


Enter the text from the image below
 


Muita julkaisuja

Veera Kujansuu - Startupit
7 lupaavinta terveyden ja hyvinvoinnin startupia Suomesta
Suvi Lindström - Drone Olympics 2019
Drone-olympialaiset järjestetään syyskuussa Suomessa
Suvi Lindström - Autot
Suosituimmat automerkit Länsiväylällä
Veera Kujansuu - Digitalisaatio
Suomi on EU:n DESI-digitalisaatiovertailun ykkönen
Suvi Lindström - Internetin trendit
Top 6 internet-trendit 2019 by Mary Meeker
Daniel Pakkala - Digitalisaatio
Digitalisaation uudet ulottuvuudet – digitalisaation vastuut, vaikutukset ja rajoitteet monimutkaistuvat uusien teknologioiden myötä
Suvi Lindström - Digiarvoa 2019
Digiarvoa 2019-kilpailussa etsitään ideoita Suomen digitaalisen tulevaisuuden rakentamiseksi
Suvi Lindström - Digibarometri 2019
Digibarometri 2019: Suomi sijoittui jälleen vertailun kolmanneksi
Veera Kujansuu - SHIFT 2019
Ääripäitä yhdistelevä SHIFT käynnistää bisnessyksyn
Lataa lisää