Tässä kirjoituksessa esitellään #parantajat yhteisön yhdessä ratkaisema ensimmäinen haaste. Parantajat yhteisö rupesi ratkomaan, miten saada keskitetysti tietoa IT- ja digialan tapahtumista.

Haaste

Suomessa järjestetään paljon laadukkaita ICT-ja digialan tapahtumia sekä livenä, että verkossa.  Ongelmana oli se, että paljon todella laadukkaita tapahtumia jäi huomaamatta, koska tieto tapahtumista ei tavoittanut koko kohderyhmää. Parantajien mielestä Suomesta puuttui keskitetty paikka joka kokoaisi tiedon tapahtumista yhteen paikkaan.

ite-wiki-yleisöä-2

IT Networking Day keräsi yhteen It- ja digialan päättäjät ja tekijät syyskuussa 2014.

Ratkaisu

Parantajat päätti hyödyntää ratkaisussa jo olemassa olevaa ite wikin julkaisujärjestelmää, joka mahdollistaa tapahtumien avoimen lisäämisen kenen tahansa toimesta. Näin alan tapahtumat saadaan kerättyä visuaaliseksi seinäksi, josta itselleen sopivat tapahtumat voi listata ketterästi. Valmista alustaa ja yhteisöä hyödyntämällä energia päästiin käyttämään sisältöön ja tapahtumia keräävän verkoston rakentamiseen ja toimivaan lopputulokseen päästiin hetkessä.

ICT ja Digialan tapahtumat

Tapahtumia on tarkoitus kerätä yhteisöllisesti, eli kuka tahansa voi jatkossa käydä lisäämässä oman tapahtumansa Ite wikiin, tapahtumasivun muokkaussalasana ”tapahtumat” on kaikkien halukkaiden käytettävissä.

Lisäarvo:

Palvelun käyttäjä saa tiedon häntä kiinnostavista ICT- ja digitapahtumista, eivätkä mielenkiintoiset tapahtumat jää enää huomaamatta. Tapahtuman järjestäjät puolestaan saavat valmiin keskitetyn markkinapaikan tapahtumalleen, jonka kautta he tavoittavat suoraan laajan joukon tapahtuman kohderyhmää.

Jatkokehitys ideointia:

  • Ilmoitusten tilausmahdollisuus tilaajan määrittelemään kanavaan sähköpostitse/tekstiviestitse/twitter-sanomana/RSS-syötteenä.
  • Mahdollisuus ostaa keskitetysti palvelun kautta liput maksulliseen tapahtumaan.
  • Järjestää tapahtumaan osallistuvien kanssa tapahtuman yhteyteen verkostoitumistapaaminen.
  • Koota tapahtuman jälkeen tapahtuman esitykset/tallenteet sivulle.

 

http://www.itewiki.fi/tapahtumat

 

Ensimmäisen parantajat casen ideoivat

Ensimmäisen parantajat haasteen ratkoivat Tom Brunberg, Perttu Ahvenainen ja Johannes Puro yhteistyössä #parantajat yhteisön kanssa

 

Lue lisää siitä, mitä parantajat oikein on, liity parantajat facebook-ryhmään ja seuraa #parantajat hastagin keskustelua Twitterissä.

 

Digitalisoinnin oppaassa:

Digitalisoinnin onnistumisen edellytyksiä

Toimintaympäristön muutos

Arkkitehtuuri ja digitalisaatio

Digitalisointiprojektin läpivieminen

Esimerkki digitalisoinnin vaikutuksesta toimialaan: Valmistava teollisuus

Jalkautus

Liiketoiminnan digitalisoinnin johtaminen

Strategiatyö