Lisenssiomaisuuden hallinnalla merkittäviä säästöjä

Tilaaja: LähiTapiola

Ajankohta: 2012 -

Toimittajan yhteyshenkilö: Peter Rapp, peter.rapp@chilit.fi

Tagit: Tietohallinto, It-omaisuuden hallinta, Microsoft, IT, Pankki ja vakuutus, Konsultointi, Ohjelmisto, Tuki- ja ylläpitotyö, Ohjelmisto-omaisuuden hallinta, IT-ulkoistus, ohjelmisto-omaisuuden optimointi, ohjelmistolisenssit, it-toimintojen säästöt, it-osaaminen, ohjelmistolisenssiosaaminen

post_image

LähiTapiola-ryhmä on keskinäiseen yhtiömuotoon perustuva, asiakkaiden omistama yhtiöryhmä, joka palvelee henkilö-, maatila-, yrittäjä-, yritys- ja yhteisöasiakkaita. LähiTapiolan tuotteet ja palvelut kattavat vahinko-, henki- ja eläkevakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut. Yhtiön palveluksessa on nykyään yli 4000 henkeä. Yhtiö syntyi Lähivakuutuksen ja Tapiolan fuusiossa vuonna 2012.

Chilitin ja LähiTapiolan yhteistyö on perujaan jo ajalta, jolloin Lähivakuutus ja Tapiola eivät olleet yhtä. Kun fuusion aika tuli, päätyivät molempien puolien asiantuntijat siihen, että Chilitin kanssa on helpointa ja turvallisinta lähteä rakentamaan uutta LähiTapiolaa. ”Molemmilla puolilla oli hyviä kokemuksia Chilitistä – yhtiö on ketterä ja asiantunteva, jossa osaaminen osuu nappiin meidän kannalta”, kertoo LähiTapiolan infrapalveluiden johtaja Sami Holopainen.

Hän jatkaa: ”Käytimme Lähivakuutuksen ja Tapiolan aikana Chilitiä lähinnä konsulttina, mutta fuusion jälkeen tarvitsimme osaavan kumppanin ratkaisemaan, kuinka kahden yrityksen lisenssiomaisuudesta muokataan yhdelle yritykselle toimiva ja kustannustehokas kokonaisuus.”

Chilitin ammattilaiset ryhtyivät selvittelemään kahden yhtiön perintöä kuten eri aikaan hankittuja, erilaisia lisenssejä, karsimaan päällekkäisyyksiä ja niin edespäin. ”Teimme suunnitelman, kuinka saamme karsittua ylimääräiset lisenssit ja hallinnoitua niitä helposti yhdestä paikasta.. Tähän Chilit tarjosi erinomaisen palvelukokonaisuuden. Lisäksi palvelumme sisältää sen, että he hoitavat raportoinnin ja lisenssien uusinnat.”, kertoo Holopainen.

”Lisenssien järkeistämisprojekti on sujunut hyvin ja viimeisiä vanhan elämän lisenssisopimuksia uusitaan parhaillaan. Osa sopimuksista on kolmen vuoden pituisia, joten projekti on kestänyt kauan, mutta nyt vähitellen meillä on lisenssisopimuskokonaisuus hallinnassamme. Chilit on onnistunut järkeistämään lisenssiomaisuutemme ja neuvottelemaan meille erinomaiset ja juuri meille sopivat sopimukset. Pelkästään tämän kautta olemme saaneet erittäin merkittäviä säästöjä.” kertoo Holopainen.

LähiTapiolalle on tärkeää, että lisenssien hallinta toimii automaattisesti, he tietävät tulevaisuuden näkymistä ja mahdollisista muutoksista riittävän aikaisin ja näin pystyvät ennakoimaan tulevaa.

Holopainen toteaa, että he ovat olleet Chilitin toimintaan erittäin tyytyväisiä. ”Chilit on positiivinen yritys. Se on riittävän ketterä, vasteaika on nopea, henkilöt ovat osaavia ja he löytävät ratkaisun – aina ja mikä tärkeintä he pitävät asiakkaan puolta, se näkyy meille selkeinä säästöinä.”

Vuonna 2015 LähiTapiola on panostanut ict-raportoinnin kehittämiseen. Yhtiö otti vuoden alussa käyttöön Snow License Managerin eli lisenssiomaisuuden optimointijärjestelmän. Järjestelmän avulla nähdään tarkasti lisenssien määrät ja sijainnit, joten lisenssiomaisuutta voidaan helpommin inventoida sekä optimoida. Seurannan ansiosta käyttämättömät lisenssit palautetaan yhteiseen pooliin, josta ne voidaan ottaa käyttöön tarvitseville eikä uusia tarvitse hankkia.

Työasemien käytön seuranta ja määrän hallinnointi onnistuu myös Snow License Managerin avulla ja fuusion jälkeinen työasema määrä onkin saatu karsittua minimiin, mistä on saatu merkittäviä säästöjä palvelumaksujen ja laitevuokrien karsiutumisen myötä. LähiTapiola pystyy lisäksi seuraamaan palvelinten käyttöä ja tilaa ja tämän kautta varmistumaan, että palvelinkustannukset pysyvät hallinnassa.

Ensivuodellekin on jo tehty suunnitelmia ja kehitystyön ytimessä on säännölliset palaverit Chilitin kanssa ja yhdessä suunniteltu polku eteenpäin. Yksi merkki hyvästä yhteistyöstä on myös se, että Holopaisen mukaan yhteistyöstä ei ole koskaan tullut turhia laskuja. Hän vielä painottaa Chilitin osaamista ja jatkaa: ”Meille on erittäin tärkeää, että Chilitin it- ja lisenssiosaaminen säilyy ja sitä ylläpidetään. Tiedämme varsin hyvin, että mm. sertifiointien ylläpito on työlästä, mutta arvostamme juuri tätä osaamista ja se on myös asia, josta maksamme!”

Suosittelija:

"Lisenssien järkeistämisprojekti on sujunut hyvin ja viimeisiä vanhan elämän lisenssisopimuksia uusitaan parhaillaan. Osa sopimuksista on kolmen vuoden pituisia, joten projekti on kestänyt kauan, mutta nyt vähitellen meillä on lisenssisopimuskokonaisuus hallinnassamme. Chilit on onnistunut järkeistämään lisenssiomaisuutemme ja neuvottelemaan meille erinomaiset ja juuri meille sopivat sopimukset. Pelkästään tämän kautta olemme saaneet erittäin merkittäviä säästöjä.” kertoo Sami Holopainen.

LähiTapiolan infrapalveluiden johtaja Sami Holopainen

Pinterest

Muita julkaisuja Chilit Oy:lta