Kasvavan liiketoiminnan haasteet

Tagit: Asiakkuudenhallinta CRM, BI ja raportointi, Projektinhallinta, Toiminnanohjaus ERP, Pilvipalvelut / SaaS, Asiantuntijapalvelut, IT, Telekommunikaatio, Konsultointi, Ohjelmisto

post_image

Suomalaiset ohjelmistoyhtiöt tekevät vahvaa kehitystyötä ja hienoja innovaatioita. Maailmalla menestyviä yhtiötä on ilo seurata. Hyviä esimerkkejä ovat mm. Supercell, M-Files tai kotimarkkinoilla hieman tuntemattomampi, mutta maailmalla menestynyt Tekla.

Hyvällä tuotteistuksella, markkinoinnilla ja aktiivisella otteella myyntiin, suomalaisilla ratkaisuilla on sijansa kansainvälisillä markkinoilla. Suomen kansantalous saa ainakin ohjelmistoalalta oman buustinsa ja konkreettisia työkaluja tuottavuusloikan tekemiseen. Ohjelmistoyrittäjät ry:n yhdessä Teknologiateollisuus ry:n kanssa tekemän selvityksen mukaan suomalainen ohjelmisto- ja IT-palveluala kasvoi 20,6 % vuonna 2014. Kasvu oli pitkälti pienten ja keskisuurten sekä peliyritysten ansiota. Uutisointien perusteella ei ole vaikea uskoa, että kasvu on jatkunut edelleen yhtä vahvana taloustilanteesta huolimatta.

Ohjelmistoyhtiöillä, niin kuin muidenkin toimialojen kasvuyhtiöillä on haasteita, jotka ratkomatta tai liian vähälle huomiolle jäädessään saattavat pahimmillaan katkaista hyvin alkaneen lennon. Kasvun rahoitus, markkinointi ja myyntiosaaminen sekä sopivan henkilöstön löytäminen ovat käytännön päivittäisjohtamisen haasteita kasvuyhtiöissä.

Kaiken taustalla pitää olla myös monipuolinen ja skaalautuva ohjausjärjestelmä – kuten NetSuite. Sen avulla ohjelmistoyritys pystyy ketterästi hoitamaan liiketoimintaspesifiset tarpeet kuten projektien hyvän hallinnan ja resurssointityökalut. NetSuite tarjoaa ohjelmistoliiketoiminnan myyntiä sekä muita tuottomalleja palvelevat ominaisuudet kuten lisenssien hallinnan, versioinnin ja niihin liittyvien maksujen hallinnan. NetSuite tarjoaa myös työkalut digitaalisen liiketoiminnan helppoon käyttöönottoon tuotteiden jakelussa. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden eri liiketoimintaprosessien automatisointiin, joka helpottaa ohjelmistoyrityksen työtaakkaa. Taloushallintojärjestelmänä se kerää reaaliaikaista tietoa yrityksen toiminnan tilasta ja raportoi tärkeistä mittareista kunkin käyttäjän roolin mukaisesti suoraan työpöydällä. Täysin integroitu CRM tarjoaa ketterän 360 asteen näkymän nykyasiakkaisiin helpottaen lisämyyntiä. Myyntijohdon työkalut auttavat ohjaamaan myyntiä ja sen resursseja oikeaan suuntaan.

Vaikka ohjelmistoyhtiöllä on omaa osaamista työkalujen suhteen, sen on syytä kohdentaa resurssinsa ydinliiketoimintaansa – lisäarvon tuottamiseen omille asiakkailleen. Staria Oyj on erikoistunut palvelemaan kasvuyhtiöitä monella tapaa. Me tarjoamme talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita, jotta yritys voi käyttää kaikki omat resurssinsa ydinliiketoiminnan tekemiseen ja kehittämiseen. Asiantuntijavuokrauksemme palvelee kasvun eri vaiheissa tuottamalla joustavaa resursointia ja tarvittavaa kompetenssia yrityksen käyttöön. Starian kansainväliset palkka- ja HR -palvelut tekevät etabloitumisen helpommaksi kun kasvuyritys haluaa toimia itse paikallisilla markkinoilla ympäri maailman.

Avainasemassa on ketteryys, skaalautuvuus sekä kansainvälistymisen valmiudet. Valitsemalla oikeat työkalut sekä asiantuntijapalvelut ohjelmistoyrityksen liiketoiminnan hallintaan vältytään tilanteilla, joissa väärä valinta tukahduttaa yrityksen kasvun tai syö kohtuuttomasti resursseja. Oikealla työkalulla annetaan myös yritysjohdolle, rahoittajilla ja omistajille oikeaa, reaaliaikaista ja läpinäkyvää liiketoimintatietoa.

Lisätietoa Staria Oyjn ratkaisuista ja palveluista saat kotisivuiltamme www.staria.fi

Voit myös tutustua NetSuiten ketteryyteen Youtubessa ohjelmistotoimialan yrityksille suunnatussa esittelyssä.

Pinterest

Muita julkaisuja Staria Oyj:lta