Amazon Go vie kassat kaupoista

16.12.2016 - Elina Koskipahta - Kauppa

Ei jonoja, ei kassoja, yhtiö lupaa.

Amazon Go vie kassat kaupoista

Kaupassakäynti ei ole hohdokasta. Lapset kitisevät väsymystään tarhapäivän jälkeen, kiire painaa ja haluaisit olla jo muualla. Jono kiemurtelee, edessä asioidaan tuskastuttavan hitaasti. Mitä jos ei tarvitsisikaan jonottaa kassalle? Jos voisi vain kerätä ostoksensa ja kävellä tiehensä? Tulevaisuudessa kaupassa asiointi saattaa olla näin yksinkertaista.

Amazon tuo mielenkiintoisen lisän älytunnistusteknologiaa soveltavien innovaatioiden joukkoon, kun alkuvuodesta 2017 Seattlessa, Yhdysvalloissa lanseerataan ensimmäinen kassaton Amazon Go -ruokakauppa. Jonottoman asioinnin perustana on simppeli mobiilisovellus sekä liiketila, jossa hyödynnetään itseohjautuvista autoista tuttua teknologiaa, kuten syväoppimista (deep learning) ja tietokonenäköä (computer vision). Kassatonta asiointia on testattu yhtiön omilla työntekijöillä, mutta pian liike avautuu myös yleisölle.

Amazon Go -konsepti on yksinkertainen: Kävelet sisään liikkeeseen, aktivoit kännykkään lataamasi ilmaisen sovelluksen ja alat keräillä ostoksia, jotka kirjautuvat tunnisteiden avulla virtuaaliseen ostoskoriisi sitä mukaan, kun poimit ne hyllyiltä. Poistuessasi kaupasta, ostokset veloitetaan Amazon-tililtäsi ja kuitti tipahtaa sähköpostiin.

Amazonin tuore oivallus pureutuu syvälle ihmisten arkisiin kokemuksiin, joten sille on helppo povata suosiota. Kukapa haluaisi erityisesti jonottaa? Toki mieleen hiipii vielä hieman nostalginen kaipuu inhimillisiin kohtaamisiin – kenelle nyt huikkaan illanjatkot ulos kävellessäni?

Jonottoman myymälän perusajatus on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin houkutteleva. Itsepalvelukassat tuntuvat yhtäkkiä kovin vanhanaikaisilta.

 

 

Jätä kommentti - kommentteja(0)

Jätä kommentti

Emme julkaise sähköpostiosoitteita. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *


Enter the text from the image below
 


Kirjoittaja

Elina Koskipahta

Marketing & Communications Manager, ite wiki oy

Aiempia julkaisuja kirjoittajalta

Uudet julkaisut ite wikissä

« Palaa blogin etusivulle

Muita julkaisuja

Johannes Puro
Mepco on nyt Accountor Enterprise Solutions ja Accountor HR Solutions
Johannes Puro - Markkinointi
Markkinointi ratkaisee digitaalisten palveluiden ja lean-startupien menestymisen
Elina Koskipahta - Robottiautot
Uber lanseerasi itseohjautuvan robottiauton – mitä tapahtuu kuskeille?
Johannes Puro - Liiketoiminnan kehitys
Digitalisaatio pelottaa turhaan – ketterä kehittäminen sopii joka yrityksen strategiaan
Johannes Puro - Lisätty todellisuus
Teollisuuden Pokemon GO – lisätty todellisuus valtaa uusia toimialoja
Johannes Puro - Liiketoiminnan kehittäminen
Ohjelmistotalon tärkein tehtävä on asiakkaan liiketoiminnan kyseenalaistaminen
Johannes Puro - Paikkatieto
Sisätilapaikannuksen tulevaisuus – Seurannan kehittyminen RFID:n avulla mullistaa logistiikan
Johannes Puro - Mobiiliapplikaatiot
HIFK:n uusi mobiilisovellus tuo fanit nykypäivään
Johannes Puro - Älykkäät näytöt
Energiatehokas innovaatio Oulusta – täysin langaton älynäyttö ladataan aurinkokennojen avulla
Lataa lisää