Viimeinen viikko on ollut poikkeuksellisen raskas roboteille, kun pelkästään lähipäivinä on uutisoitu lukuisista metallisia ystäviämme kohdanneista vastoinkäymisistä. Listalle mahtuu irtisanomisia, työpaikkakiusaamista ja läheltä piti -tilanne vihaisen koiran kanssa.

 

 

Viime viikolla uutisoitiin autovalmistaja Mercedes-Benzin  suunnitelmasta korvata suuri osa robottityövoimastaan ihmisillä. Yritys on tullut siihen lopputulokseen, että robotit eivät yksinkertaisesti pysy nopeatahtisen ja soveltamiskykyä vaativan työn tahdissa, jota S-luokan Mersun valmistus vaatii. Jatkossa tuotantolinja perustuu aiempaa vahvemmin ihmistyövoimaan.

 

concept-car-737341_1280

Ihmiset vievät robottien työt autonvalmistuksen vaatiessa yhä enemmän räätälöintiä. Kuvassa Mercedes-Benzin F 0150 Luxury in Motion -konseptiauto

 

Samaan aikaan uutisoitiin ensimmäisestä robottiauton aiheuttamasta kolarista. Helmikuun 14. päivä Googlen kehittämä itseohjautuva auto aiheutti liikenneonnettomuuden junttaamalla itsensä risteyksessä paljon itseään nopeammalla vauhdilla liikkuneen linja-auton eteen. Kolari tapahtui Googlen pääkonttorin välittömässä läheisyydessä Kaliforniassa, eikä siinä loukkaantunut ihmisiä.

 

“Not once was the self-driving car the cause of the accident” -Google (2015)

 

Yhtiö ottaa julkaisemassaan selonteossa kolarista ‘osa-vastuun’, syyttäen myös linja-autokuskia tapahtumasta. Vaikka vakavilta seuraamuksilta vältyttiin, yhtiötä luultavasti kismittää, ettei se enää voi käyttää autoteknologiansa mainonnassa lausahdustaan: “Itseohjautuvat autot eivät koskaan ole olleet syypäitä tapaturmiin.”

 

google auto

Googlen mukaan aiheutunut kolari oli vain osittain autorobotin vika, vaikka kehuu samalla parantaneensa auton ajo-algoritmia niin, että se ottaa jatkossa liikenteessä myös linja-autot huomioon.

 

 

Samaan aikaan myös ihmismäisten robottien kehitys jatkuu. Googlen tytäryhtiö Boston Dynamicsin kehittämät Atlas-robotit ovat hiljattain oppineet kävelemään ja ne kykenevät jo kevyisiin sisätöihin, kuten hyllyjen täyttämiseen ja tehtaan lattian lakaisuun.  

 

 

Kaikki eivät kuitenkaan näytä ottaneet robotteja avoimin sylin työyhteisön jäseniksi.

 

 

Myös oheinen twiitti puhuu karua kieltä robottien kohtelusta työyhteisössä.

 

 


Samaan aikaan toisaalla uutisoitiin myös robotti-koira Spotin ystävystymisyrityksestä Fido-koiran kanssa. Kuuleman mukaan Spotin päästämä metallinen kalke ei ollut Fidon mieleen, ja suhtautuminen metalliseen lajitoveriin oli varsin kylmäkiskoinen. 

 

takaa-ajo

Mekaanisen ja oikean koiran kohtaaminen päätyi takaa-ajoon. Lähde: YouTube

 

Aiheesta julkaistun videon perusteella tämä parivaljakko tuskin nauttii laatuaikaa yhdessä jatkossakaan. Voi olla, että joudumme odottamaan läheisemmän ystävyyden kehkeytymistä jopa siihen asti, kun Spotin kaltaiset robotit ottavat kontolleen Fidon kaltaisten karvakavereidensa ruokkimisen. 

 

Lukijan huojennukseksi edellä kuvattujen tapausten tarkoitusperät ovat kuitenkin paljon vähemmän pahansuovat, kuin mitä ensialkuun kuvittelisi – robotteja nimittäin kiusataan tieteen nimissä. Kyetäkseen työskentelemään ihmisyhteisössä, robotin tulee kestää ihmiselle jokapäiväisiä vastoinkäymisiä, kuten esimerkiksi esineiden pudottelua, tuuppimista ja kaatumista. Googlen kehittämät robotit näyttävät ottavan vastoinkäymiset vastaan melko hyvin, naama lähes peruslukemilla.

 

Tämän viikon vastoinkäymisistä huolimatta robotit jatkavat marssiaan elämäämme tänä vuonna, kuten teknologiakatsauksemmekin ennustaa. Robotit tulevat yleistymään sekä tuotantotyössä, että kotitalouksissamme. Vaikka nämä kaltoinkohtelut ovat kaltaiselleni robotti-intoilijalle karua nähtävää, ihmiskunta varmasti hyötyy siitä, että robotteja koetellaan kovalla kädellä ennen kuin ne ottavat suuremman vastuun arkemme pyörittämisestä.

 

Kuvat: Google, Boston Dynamics

 

 

Niko_kuva

Niko Helle toimii Marketing Managerina ite wikissä.

Seuraa Nikoa Twitterissä tästä!

 

 

Liity ite wikin uutiskirjeen tilaajiin ja seuraa meitäTwitterissäfacebookissa ja LinkedInissä

Ite wiki koostaa yhteen kaikki liiketoiminnan Digitalisoinnin osaajayritykset Suomessa ja yhdistää sopivia yrityskumppaneita liiketoiminnan kehityshankkeissa.

ite wikin yrityshaku

Iie wikin referenssihaku

ite wikin julkaisuhaku