Mitä teknologiauutuuksia asiantuntijat povaavat alkaneelle vuodelle?

Jatkamme tutkimusmatkaamme alkaneen vuoden teknologiauutuuksiin. Tässä osiossa perataan Gartenerin Top 10 Strategic Technology Trends for 2016 -listauksen viisi jälkimmäistä innovaatiota. Tässä osassa avatut teknologiatrendit liikkuvat syvällä järjestelmäarkkitehtuurin ja IoT:n syövereissä, joiden sulattamista varten suosittelen istumaan alas.

 

Autonomiset laitteet

 

Gartnerin mukaan alkanut vuosi tuo tullessaan tukon toinen toistaan älykkäämpiä laitteita: robotteja, itseohjautuvia autoja, sekä virtuaalisia henkilökohtaisia assistentteja, jotka kykenevät toimimaan ainakin osittain itsenäisesti.

 

Ensiaskeleita tästä kehityksestä olemmekin jo saaneet nähdä. Facebookin perustaja Mark Zuckenberg ilmoitti vastikään henkilökohtaiseksi projektikseen vuodelle 2016 tekoälyllä toimivan palvelijan kehittämisen. Juuri isäksi tullut Mark aikoo opettaa konepalvelijansa kontroloimaan esimerkiksi kotinsa musiikkia, lämpotilaa ja valaistusta, sekä hälyttämään, jos Max-pojan huoneessa tapahtuu jotain tavallisesta poikkeavaa. Markin työssä tämän apurin on tarkoitus auttaa esimerkiksi virtuaalitodellisuuden datan visualisoinnissa.

 

Suomessakin toki osataan. Jo viime vuonna kuskittomat älybussit kuljettivat asiakkaita Vantaan asuntomessuilla!

 

CityMobil2 -kuskiton älybussi Vantaan asuntomessuilla. Lähde: Vantaan kaupunki. Kuvaaja Sakari Manninen

CityMobil2 -kuskiton älybussi Vantaan asuntomessuilla. Lähde: Vantaan kaupunki. Kuvaaja Sakari Manninen

Kehittyvä tietoturva

 

Tietomurtojen tullessa yhä arkipäiväisemmäksi uutiseksi, yhä useampi yritys (ja valtio) joutuu asettamaan tietoturvan etusijalle toiminnassaan. Yrityksille tämä uhka on entistä vakavempi, kun yhä usemmin liiketoimintantaprosessit pohjautuvat pilviperusteiseen teknologiaan ja avoimiin käyttöliittymiin. Lisäksi Teollisen Internetin myötä verkkohyökkäykset uhkaavat yhä suurempaa laite- ja datamäärää.

 

Akuuttiin ongelmaan voi kuitenkin pian olla luvassa helpotusta, sillä Gartnerin ennusteessa jo tänä vuonna tietoturvasovellukset kehittyvät uudelle tasolle. Perinteisten hyökkäyksenestosovellusten lisäksi tulemme näkemään älykkäitä tietoturvaohjelmistoja, jotka kykenevät proaktiivisesti ennustamaan tietoturvauhkia, ja varautumaaan niihin itsenäisesti.

 

Tietoturvaan ennustetaan parannusta sovellusten oppiessa suojelemaan itseään.

Tietoturvaan ennustetaan parannusta sovellusten oppiessa suojelemaan itseään.

 

Uuden sukupolven järjestelmäarkkitehtuuri

 

Älykkäät laitteet ja sensorisoppa vaativat yhä tehokkaampaa suorituskykyä organisaatioiden järjestelmäarkkitehtuurilta. Tämä kaivattu lisäteho saadaan aikaan vain erittäin tehokkaalla ja suuritehoisella neuromorfisella, hermorakenteista mallia ottavalla järjestelmäarkkitehtuurilla, joka pystyy toimimaan terafloppia suuremmilla nopeuksilla. Käytännössä tämä tarkoittaa ihmisen aivojen toimintaa jäljitteleviä järjestelmiä, jotka mahdollistavat kehittyneiden koneoppimisen ominaisuuksien asentamisen jopa pienimpiin IoT-päätteisiin: kotitalouslaitteisiin, autoihin, rannekelloihin ja jopa ihmiskehoon.

 

Lähitulevaisuuden järjestelmätarkkitehtuuri ottaa mallia rakenteeseensa ihmisaivoista

Lähitulevaisuuden järjestelmätarkkitehtuuri ottaa mallia rakenteeseensa ihmisaivoista

 

Sovellus- ja palveluarkkitehtuurihässäkkä

 

Vaikka itsenäiset ja irralliset sovellukset ovat yhä alan standardi, yhä useampi sovellus kehitetään lähtökohtaisesti siten, että ne on integroitavissa helposti toisten, ulkoisten sovellusten kanssa.  Tämä integraatio tuo myös yritysten liiketoimintamalleihin uudenlaista ketteryyttä ja joustavuutta.

 

Gartnerin mukaan sovellusten kehittäjät joutuvat sopeutumaan uuteen moderniin sovellusarkkitehtuuriin pystyäkseen toimittamaan uudenaikaisia ketteriä, joustavia ja dynaamisia pilviteknologiaan pohjautuvia sovelluksia joiden käyttöliittymät ulottuvat halki laitteiden ja sovellusten. Esimerkiksi Uberin päätös laajentaa palveluvalikoimaansa ruoan kuljetukseen tulee linkittämään tukottain ravintola-alan yrityksiä Uberin sovellukseen ja liiketoimintamalliin.

 

Tulemme pian näkemään lisää toisiinsa integroituja sovelluksia ja liiketoimintamalleja

Tulemme pian näkemään lisää toisiinsa integroituja sovelluksia ja liiketoimintamalleja

 

IoT-sovellusalustat

 

Kehittyvät ja dynaamiset Internet of Things -sovellusalustat mahdollistavat suuren osan edellä mainittuja teknologioita, ja ovat elintärkeässä roolissa esimerkiksi mainittujen sensorisopan ja integroidun käyttäjäkokemuksen mahdollistamisessa. Kun nykyään organisaatiot suosivat itsenäisiä ja erillisiä IoT-sovellusalustoja, tulevaisuuden malli on integroitu ja avoin sovellusalusta – ekosysteemi, jossa tietoa vaihdetaan avoimesti ja laajasti. Gartnerin mukaan parannusta tilanteeseen joudumme odottamaan vielä muutaman vuoden, mutta jo nyt on selkeää mihin suuntaan kehitys kulkee.

 

Gartner povaa kuluvana vuotena lisää integraatiota myös teknologiakehityksen esirippujen takana toimiville IoT-sovellusastoille. Tämä kehitys ei luultavasti tule suuren yleisön silmille samoin tavoin muiden teknologisten edistysaskeleiden tavoin, mutta sen vaikutukset tulevat olemaan sitäkin tuntuvammat.

Gartner povaa kuluvana vuotena lisää integraatiota myös teknologiakehityksen taustalla toimiville IoT-sovellusastoille. Tämä kehitys ei luultavasti näyttäydy suurelle yleisölle muiden teknologisten edistysaskeleiden tavoin, mutta sen vaikutukset tulevat olemaan sitäkin tuntuvammat.

 

Katsauksemme seuraavassa osassa tutustumme Mashablen listaan vuonna 2016 silmälläpidettävistä teknologioista. Stay tuned!

 

Katsauksen ensimmäinen osa: Strategiset teknologiatrendit vuodelle 2016 – osa 1.

 

Lue myös:

Teknologiat, joita pitää silmällä vuonna 2016

Teknologiat, joita pitää silmällä vuonna 2016 – osa 2

 

 

Niko_kuva

Niko Helle bloggaa, SoMettaa ja sähköpostittaa ite wikillä Marketing Managerinä.

Voit seurata minua Twitterissä tästä!

Liity ite wikin uutiskirjeen tilaajiin ja seuraa meitä Twitterissä, Facebookissa ja LinkedInissä.

ite wiki koostaa yhteen kaikki liiketoiminnan Digitalisoinnin osaajayritykset Suomessa ja yhdistää sopivia yrityskumppaneita liiketoiminnan kehityshankkeissa.

ite wikin yrityshaku

ite wikin referenssihaku

ite wikin julkaisuhaku